Siirry sisältöön
LS-negatiivi

Tonttu – Kelokaira, Olos, Muonio

Haemme Lapland Safarikselle joulusesonkiin tonttuja Muonion tonttukylään!

 

Miltä kuulostaisi olla joulu töissä Joulupukin tärkeänä apurina eli tonttuna ja tehdä joulun ikimuistoista tarinaa todeksi niin lapsille kuin vanhemmillekin ympäri maailmaa?

Tonttuilu on monipuolista ja hauskaa työtä! Tonttu on samanaikaisesti opas, viihdyttäjä, tarinankertoja ja joulun taikamaailman satuolento. Hän varmistaa, että jokaisella on hymy huulilla ja hiukan jännitystäkin vatsanpohjassa, sillä ei sitä joka päivä pääse näkemään Joulupukkia kasvotusten! Tonttu työskentelee sekä yksin että osana tiimiä, hiukan riippuen työpisteestä ja roolista. Esimerkiksi postitonttu vastaanottaa säkeittäin ympäri maailmaa tulevia kirjeitä sekä avustaa tonttukollegansa kanssa Joulupukkia vastaanottamaan kansainvälisiä vieraita. Kammaritonttu puolestaan vartioi Joulupukin salaisuuksia, ja tonttukoulussa opetetaan salaista tonttukieltä. Jokaiselle tontulle löytyy jotakin jännittävää tekemistä!

Tonttuna luot maagista joulun tarinaa yhdessä tonttuperheesi kanssa. Tärkeimpiä työkalujasi ovatkin heittäytymiskykysi, luovuutesi sekä esiintymis- ja improvisaatiotaitosi. Luonteeltasi olet iloinen, reipas, oma-aloitteinen, leikkisä, rohkea ja omalla tavallasi tonttumainen. Joulu on lähellä sydäntäsi ja osaat kertoa jouluun liittyvää tietoutta unohtamatta mielikuvituksesi tuomaa värikkyyttä. Lasten kanssa kommunikointi on tässä toimessa erittäin tärkeää, sillä he ovat suurimpia fanejasi ja sinä saatat jäädä lapsen mieleen sinä aitona oikeana tonttuna, jonka hän kerran tapasi pohjoisessa!Työympäristö on kansainvälinen ja työskentelykieli on englanti. Muut kielet ovat eduksi, samoin aiempi kokemus vastaavanlaisesta työstä. Hyvää paineensietokykyä tarvitaan myös, samoin joustavuutta työaikojen ja ajoittain pitkien työpäivien suhteen. Eduksi ovat ajokortti ja kokemus ajamisesta lumisissa olosuhteissa.

 

Tarjoamme sinulle:

• mahtavan työporukan ja upean jouluisen työympäristön
• yllätyksellisen ja elämystä tuottavan työnkuvan
• helpon tavan tulla Lappiin töihin
• lukuisat vapaa-ajanviettomahdollisuudet
• suuren yrityksen kattavat henkilökuntaedut (Lapland Hotels, Lapland Safaris & Lapland Ski Resorts)

 

Lapland Safaris järjestää uusille työntekijöille koulutuksen ennen työsuhteen alkua. Koulutuksessa käydään läpi vaadittavia taitoja sekä tutustutaan toimintaympäristöön.

Työ alkaa 20.11.2023 ja kestää tammikuun 2024 alkuun. Odotamme sinulta valmiutta työskennellä myös viikonloppuina ja arkipyhinä. Työsuhde on ohjelmapalvelualan työehtosopimuksen mukainen määräaikaisuus.

Majoituksen hankinnassa avustetaan. Lapland Safaris on savuton työpaikka.

 

Hakuaika päättyy 15.10.2023. Hakemuksia käsitellään ja haastatteluja suoritetaan jo hakuaikana.

Lisätiedot: info@laplandstaff.fi

Lapland Hotels ja Lapland Safaris muodostavat Suomen suurimman yksityisen matkailuryhmittymän, joka palvelee asiakkaita ympäri vuoden Lapin merkittävimmissä matkailukeskuksissa. Lapland Hotels -ketjuun kuuluu 14 hotellia Lapissa sekä kaupunkihotellit Oulussa, Helsingissä, Kuopiossa ja Tampereella.

Lapland Staff Oy | Yrjö Kokon tie 4 | FI-99300 MUONIO | Tel: +358 400 164 730 | info (@) laplandstaff.fi

Lapland Staff Oy
Yrjö Kokon tie 4 | FI-99300 MUONIO
Tel: +358 400 164 730
info (@) laplandstaff.fi

Vieritä ylös