Siirry sisältöön

AKTIVITEETTIOHJAAJA

Lumikenttien innostava taituri

Työtehtäväsi meillä

Nyt saa lumi pöllytä ja joululaulut kajahdella! Aktiviteettiohjaajana työskentelet ulkomaisten, pääasiassa lapsiperheistä koostuvien ryhmien Joulu-teemaisilla aktiviteettialueilla. Tehtävänäsi on varmistaa, että asiakkaidesi päivä on täynnä iloa ja menoa.

Vieraidesi ohjelma voi sisältää asiakkaiden kuljettamista joulupukin mökille moottorikelkan reellä, pulkkamäen vahtimista tai vaikkapa lapsille tarkoitetun minikelkan pyörittämistä. Sinä huolehdit omalla työpisteelläsi asiakaspalvelusta ja turvallisuudesta. Työskentelet pääasiassa ulkona ja työpäiviesi pituus vaihtelee ryhmän ja ohjelman mukaan.

Työtehtäviisi lukeutuu asiakaspalvelutehtävien lisäksi aktiviteettialueen valmistelua, sekä ohjelman päätyttyä alueen purku- & siistimistehtäviä.

Osana työyhteisöämme

Aktiviteettiohjaajana olet osa kokenutta ja energistä tiimiä. Kaikkea ei tarvitse osata heti, vaan perehdytämme sinut työsuhteen alussa tehtävääsi. Osa tehtävistä vaatii myös kykyä toimia itsenäisesti.

Järjestämme uusille ohjaajille Arctic Hospitality Guide -koulutuksen, jossa opastamme työvälineiden turvalliseen käyttöön, harjoittelemme moottorikelkalla ajamista sekä tutustumme ohjelmien sisältöön.

Englanninkielisen koulutuksen kulmakiviä ovat tieto, taito ja turvallisuus. Koulutus on osa Arctic Hospitality Academya, ja se toteutetaan yhteistyössä Lapland Safariksen, Lapland Hotelsin sekä alan oppilaitosten kanssa.

Mitä odotamme sinulta

Olet reipas, energinen ja joulumieltä omaava henkilö. Tulet hyvin toimeen niin tiimisi kuin vieraidesi kanssa. Ennen kaikkea olet joukkuepelaaja, joka ottaa kaikki mukaan, tulee toimeen lapsiperheiden kanssa ja saa ihmiset innostumaan. Työskentelet kansainvälisessä ympäristössä, joten hallitset asiakaspalvelun myös englanniksi. Työkalupakkiisi kuuluu ajokortti ja olet valmis työskentelemään niin arkena kuin viikonloppuna.

YHTEISTYÖKUMPPANIMME

henkilostoala-leimalogot-henkilostoala-jasenyritystys
MaRa-250

Lapland Staff Oy | Yrjö Kokon tie 4 | FI-99300 MUONIO | Tel: +358 400 164 730 | info (@) laplandstaff.fi

Lapland Staff Oy
Yrjö Kokon tie 4 | FI-99300 MUONIO
Tel: +358 400 164 730
info (@) laplandstaff.fi

Vieritä ylös